INFO

Suomen Yrittäjät on Suomen suurin elinkeinoelämän etujärjestö. Nuorten Yrittäjien toiminta nähdään järjestössä tärkeänä, sillä nuoret ovat Tulevaisuuden Tekijöitä. Valtaväestön ikääntyessä myös Suomen Yrittäjät haluaa kantaa kortensa kekoon tukemalla nuorten yrittäjien toimintaa ja saamalla tätä kautta uusia ja aktiivisia vaikuttajia toimintaan.

 

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät on suunnannäyttäjä nuorten yrittäjien tukemisessa. PPY:n järjestöteema vuodelle 2010 onkin Tulevaisuuden Tekijät.

 

Oulun Yrittäjät on PPYn alueen suurin paikallisyhdistys noin 1400 jäsenellä. Toiminta on aktiivista, myös nuorten osallistuminen on ollut korkeaa jo pitkään.

 

Oulu on Pohjois-Suomen suurin kaupunki. Oulun kaupungin perusti Kaarle IX vuonna 1605 mantereelle Linnansaarta ja linnaa vastapäätä. Oulu-nimi tulee saamenkielisestä tulvavettä tarkoittavasta sanasta.

 

Oulun Nuoret Yrittäjät - Oulu NYT

Liity seuraamaan fanisivustoamme Facebookissa, löydät meidät "Oulu NYT" -nimellä.

 

Tulevaisuuden Tekijät - Menossa mukana

Tapahtuman toteuttamista ovat mahdollistamassa myös nämä yritykset!